keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Party!

Viime viikko olikin pelkkää aktiviteettia! Torstain ja perjantain välisen yön vietin Morganin luona yökyläilemässä, kun perjantaina ei ollut koulua opettajakokouksen takia. Oli hauskaa, katsottiin Harry Potteria ja valvottiin. Perjantai olikin sitten laiskottelua ja internettiin kiinni liimautumista. Lauantaina oli vuorossa Morganin kaverin Tanynin syntymäpäivä juhla, aika  meni mukavasti katsoen Paavo Pesusieni-elokuvaa. :D Tietysti teimmme muutakin, SÖIMME. Kivat mässyt oli siellä. Tanynin jälkeen samana iltana siirryimme uudestaan Morganin luo nukkumaan. Sunnuntaina oli Shecanan vaihto-oppilaiden tapaaminen. Näin tuttuja kasvoja, kuten Nathalie (Saksa), Enora (Ranska), Ishley (Hollanti), Timm (Saksa) ja My (Ruotsi). Uusia kasvoja olivat Lucas (Saksa) ja aluevalvoja Nicole. Oli mukavaa tutustua kaikkiin kerralla, ja jutella. :) Tänään, keskiviikkona, olen melkein saanut valmiiksi pyjaman yläosan, ja oli valokuvauspäivä! Luulen, että se meni hyvin, mutta tiedä häntä. Pian se selviää. Ja anteeksi myöhäinen postaus, on ollut vähän kiireistä. Harry Potter innostus on noussut viime viikolla huimasti, tuli tehtyä oma Kuoleman varjelukset-paita ja väritettyä Korpinkynnen vaakuna.

Kai niitä vaatteita sitten vaan kertyy

Korpinkynsi-vaakuna!

Keksittiin tällänen limsapurkki Morganin kanssa

iOS7 iPadissa!

Itse tehty Kuoleman varjelukset-paita

Vanha Gameboy jonka Marion löysi!

Valokuvauspäivän jälkeinen innostus

See ya later! ♥~(ˆεˆ)

maanantai 16. syyskuuta 2013

Moving on

 Viime viikon alussa tulin ensimmäistä kertaa kipeäksi Kanadan maalla. Eipä mitään vakampaa ollut, flunssa vaan kiusasi kurkkua. Koulu etenee toistaiseksi hyvin, ompelussa aloitin pyjaman. :) Turhauttaa vaan, koska en etene, kun opettaja on varattu koko ajan. Eihän Erkkikään niistä englannin kielisistä termeistä ota selvää! Lauantaina oli vaihto-oppilaiden kesken leffailta. Menossa oli mukana saksalainen Nathalie (leffailta järjestettiin hänen luona), myös saksalainen Timm, hollantilainen Ishley [Ashley], ranskalainen Enora, ja tietysti suomalainen juntti; minä. :D
 Nyt Syyskuun aikana on ollut todella lämmintä, korkeimmillaan kolmeakymmentä on tullut. Pari päivää sitten menimme Karenin kanssa kokeilemaan mönkijän tapaista kulkuneuvoa, jotta näkisin millaisissa maisemissa menemme sitten mönkijöillä. Hienot näkymät ja mukava seura. :) Ostin muuten sitten iPhone 4s puhelimen, ja mikä hauskinta, ostolähde on tori.fi! Suomesta siis lähti tänään puhelinpaketti tänne. 
 Tässä tämän viikon kuulumiset, pahoittelut etteivät selvinneet maailmalle viikonlopun aikana.




Vasemmalta: Morgan, minä, Enora (En ole edes pahoillani kuvavalinnasta) ;)
Villapaidat kehiin!

Kortteja on itseasiassa tullut tehtyä kahdeksan tämä mukaan lukien. Ja kaikki viikonlopun aikana!

Lievästi sateinen Kanada
Lisää kuvia, joita en ole muistanut lisätä viime viikoilla:

Tällä paikalla joka vuosi uudet valmistuvat oppilaat tulevat ottamaan kuvia



Tausta oppilaiden kuvissa

Mount Elizabeth

Mount Elizabeth

Kyltti kuvauspaikalla

Läheinen satama





Murdochien laaja suku ja minä jalkapalloilemassa





Mönkkäröinti maisemat







See ya later! ♥~(ˆεˆ)

sunnuntai 8. syyskuuta 2013

School and Family

 Viime viikolla torstaina lähdimme yhdessä koko isäntäperheen kanssa Calgaryyn. Siellä odotti koko Murdochin perhe, kaikkine lapsenlapsineen ja serkkuineen. Minun ikäiset ja vähän vanhemmatkin pelasivat jenkkifutista, mikä on paljon hauskempaa kuin olen ajatellut! Seuraavana päivänä oli vuorossa jalkapallo, ei mennyt sekään huonosti. :) Oli todella mukavaa tavata koko perhe, he olivat mukavia ja ystävällisiä.

 Isäntäperheen kanssa on ollut todella mukavaa, ja olen aloittanut koulun. Kursseiksi valitsin englannin, taiteet, ompelu/käsityö ja lasten kehitys. Viimeinen tarkoittaa, että menen erilliseen rakennukseen leikkimään lasten kanssa ja seuraan heitä tarkoin. En ole aivan varma kuitenkaan, sillä kyseinen oppiaine ei ole vielä alkanut. Ensimmäisenä päivänä jännitti, kun en tuntenut ketään. Tapasin muita vaihtareita kohtuullisen monta; saksalainen Nathalie, ranskalainen Enora ja hollantilainen tyttö, kenen nimeä en muista. Ensimmäinen viikko koulussa meni kuitenkin hienosti, sain jopa uuden kaverin! Hänen nimensä on Morgan (tyttö) ja meillä on yhdessä kaksi kurssia neljästä, englanti ja taiteet. Tykkäämme jopa samoista asioista, kuten lukea ja tehdä käsitaiteita. Hän pitää enemmän piirtämisestä, minä askartelusta. Hän oli meidän luonamme perjantaina, paahdoimme vaahtokarkkeja ja teimme S'more-karkkeja. Jos joku ei tiedä mitä S'moret ovat, ei hätää, en minäkään tiennyt. Niitä tehdessä sulatetaan vaahtokarkki ja litistetään se keksien väliin suklaan kera. Todella hyvää! Lauantaina menimme Terraceen ostoksille isäntäperheen ja Morganin kanssa. Sain ostettua rannekellon, lounas laukun koulua varten, ja käytiin hakemassa pari yliviivaustussia Wal*Martista. Ensimmäinen kerta tuli sielläkin käytyä.

 Yhteenveto; kaikki en tähän mennessä mennyt todella hyvin, eikä ole kova ikäväkään toistaiseksi painanut mieltä. Onneksi on internetin ihmeellinen maailma. ;) Tästä eteenpäin kirjoitan aina viikonlopun aikana tekstiä tänne, ja laitan sen aikana kertyneet instagram (kuvasovellus) kuvat tänne, koska kaikki niistä on otettu Kanadassa. :)

Calgaryssä tehdyt ostokset








Perjantain koululounas :D


Uudet ihanat Sharpie-tussit ♥

Starbucks!


See ya later! ♥~(ˆεˆ)